
maanantaina 15. kesäkuuta 2009
Etelän kukkasia
Tuli tehtyä pieni reissu Espanjaan (äkkilähdöt on niin mukavia) ja pakkohan sitä oli muutama kukkakuvakin ottaa :o)





Tunnisteet:
Valokuva kukat
tiistaina 26. toukokuuta 2009
Ruusu
Pyydettiin tekemään kortti eräälle ihmiselle kiitokseksi kuluneesta vuodesta. Onneksi itsekin kyseisen ihmisen tunnen, joten värit ja tyyli oli helppo valita.

Tunnisteet:
3D-kortti kukat
maanantaina 25. toukokuuta 2009
perjantaina 22. toukokuuta 2009
Amerikanrauta
Tässä tämmöinen peruskortti. Nuo autot on aikas hauskoja. Kiiltävät neliöt leikkelin kontaktimuovista. Tausta jäi vielä jotenkin vajaaksi, joten laitoin pieniä hopeisia palloja täytteeksi.
Tunnisteet:
3D-kortti muut
torstaina 21. toukokuuta 2009
Kokeilua
Tähän korttiin kokeilin kuviolävistäjää. Korttipohja oli hieman liian paksua kartonkia, joten lävistäjä jäi jumiin jokaisen tähden kohdalla...

Tunnisteet:
3D-kortti eläimet
keskiviikkona 20. toukokuuta 2009
maanantaina 18. toukokuuta 2009
Ikuisuusprojekti?
Sain jostain päähäni, että haluan ilmoitustaulun ja että sen pitää olla viinipullon korkeista tehty. Korkkeja tuntuu uppoavan miljoona ja loppua ei projektille näy. Homma on menny hankalaks, kun näyttää nuo kierrekorkit olevan hitti nykyään. Vaikea edes löytää enää korkkikorkkeja pulloista. Noh, ehkä tää joskus valmistuu... Niin ja en ole kaikkia pulloja itse kallistanut ;o)

Tunnisteet:
Muuta näpertelyä
Mummeli
Aattelin olla pirullinen ja antaa tämän serkulle 4kymppissynttärikortiks. Huumoria kun kyseisellä ihmisellä riittää. Tekstit leikkelin yhdestä vanhasta postikortista. Hirmu suloisia noi mummot on. Vielä on toinen jäljellä odottamassa seuraavaa uhria ;o)

Tunnisteet:
3D-kortti muut
lauantaina 16. toukokuuta 2009
Viini virtaa
Sain kutsun pienimuotoisiin pihabileisiin, jotka tosin peruutuivat saman tien. Kortin kerkisin väsäämään. Pitää käyttää se sitten myöhemmin.
Tunnisteet:
3D-kortti muut
perjantaina 15. toukokuuta 2009
Rekka
Tuttavapiiriin on jostakin syystä osunut enemmänkin rekkakuskeja, joten tän kortin väsäsin vastaisuuden varalle. Livenä näyttää siltä, että rekka oikeasti tulis vauhdilla kortista ulos. Muuten jätin kortin aika pelkistetyksi. Ei oo liian hempeä raavaille miehille :oD

Tunnisteet:
3D-kortti muut
keskiviikkona 13. toukokuuta 2009
Lahjakisu
Tämäkin kortti jotenkin vaan muotoutui itsestään. Piti laittaa nauhan ulkoreunoihin geelikynällä pelkät viivat, mut niin siinä kävi, että väritin reunat kokonaan. Sen verran vinoja viivoista tuli... :o)

Tunnisteet:
3D-kortti eläimet
tiistaina 12. toukokuuta 2009
Haukku
Tämäkin tekele lähtee synttärikortiksi. Pitää näköjään kokeilla ja sekoitella kaikenlaista keskenään. Ainakin kortti tuli täyteen :o)

Tunnisteet:
3D-kortti eläimet
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

